Somessa toimiminen vaatii joko hyvää suunnitelmaa tai täysin estotonta jakamista. Parhaimmillaan suunnitelmallisuus näyttää ulospäin villiltä heittelyltä, jossa on jokin järki. Spontaanius ja kepeys on valttia, vaikka käsittelyssä olisikin jokin tiukka aihe.
Sama koskee blogia. Jos on hyvä sisältösuunnitelma, voi sen ryssiä totaalisesti kirjoittamalla puuduttavia ja itseään toistavia juttuja toisensa perään. Olen sortunut tähän jo monet kerrat. Jos sen sijaan on hyvä ajatus siitä, mistä aikoo puhua, voi spontaanilla heittelyllä saada blogiin kiinnostavaa keskustelua aikaiseksi.
Joulu on myös yksi niistä mä en keksi mitään -medioista. Jouluna on muka pakko keksiä kaikille siskonveljenisänkaimoille lahjat ja tervehdykset. En ole koskaan ymmärtänyt sitä, että kaikille jo aikuistuneille lapsille pitää edelleen ostaa samalla rahamäärällä leluja.Tai että on pakko jakaa niitä iänikuisia Pandan konvehtirasioita niillekin laihduttajasukulaisille, joiden elämään meillä ei enää ole mitään otetta. Tai lähettää niitä samoja Tiimarin joulukortteja, joissa lukee valmiiksi "Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!". Perään lisätään vuosiluku.
En ymmärrä myöskään asiakaslahjoja. "Saat meiltä tämän yrityksemme logolla varustetun saunasetin, vaikka meillä ei ole mitään käsitystä saunomisinnostasi". Ei. Ei enää yhtään saunasettiä kiitos!
En ymmärrä myöskään asiakaslahjoja. "Saat meiltä tämän yrityksemme logolla varustetun saunasetin, vaikka meillä ei ole mitään käsitystä saunomisinnostasi". Ei. Ei enää yhtään saunasettiä kiitos!
Pidän ihan älyttömästi jakamisesta ja mietinkin aina todella tarkkaan esimerkiksi lahjojen ideaa. Lahjan pitää osua sieluun. Sellaisia lahjoja ei keksimällä keksitä, niissä on takana jalostunut näkemys vastaanottajasta.
Mitä jos tänä jouluna ostaisit lahjan vain niille, joiden kohdalla ajatus löytyy spontaanisti ja joita lahjasi koskettaa? Jos joudut liikaa keksimään, älä anna mitään. Hyvä, vastaanottajaa koskettava sisältö on lahja, sitä yritykset voisivat antaa saunasettien sijaan asiakkailleen.
