keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Trollit ei osaa lukea

Serkkuni on erittäin lahjakas taiteilija, jonka käyttämä tekniikka on työläimmästä päästä. Taitojensa lisäksi hänellä on kyky ottaa kantaa yhteiskunnalliseen keskusteluun. Sitäkin varten taide on olemassa.

Emmi Mustonen, Social Portrait -näyttely on parhaillaan avoinna Ruplassa. Taidonnäytteitä on useita, mutta esimerkiks tämä "Mean Tweets" nimeä kantava työ on vaikuttava.


Näyttelyn avajaisiin tulivat myyntiin mahtavat "Kaikkien leijona -paidat". Niissä on musta leijona, suo kuokka ja jussi -leijona, prideleijona ja burkaleijona. Emmin mukaan paita puhuu tasa-arvon, uskonnonvapauden ja ihmisoikeuksien puolesta unohtamatta Suomen historiaa ja isänmaallisuutta.



Ja sitten tulevat trollit. Voi että säälittää nämä pienet lukutaidottomat ihmiset, joiden maailma vain supistuu. Kokevat olonsa uhatuksi toisen ilmaisun edessä.



Vastaiskun trollailulle, suosittelen piipahdusta näyttelyssä 7.2. mennessä, osoitteessa Helsinginkatu 16. En tiedä saako paitoja enää.


Kuvat: Emmi Mustonen Fine Art


keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Kippo nurin ja autokauppaan

Tänä aamuna meni riisikippo nurin. Eli herne nenuliin. Se tulee joskus kalliimmaksi kuin mitä päivään on menopuolelle varsinaisesti budjetoitu. Jos tunnet yhtään suhdettani autojen ostamiseen ja vuokraamiseen tästä blogista, saatat kuvitella että joskus menee vähän tunnepuolelle.

Lähdin nääs aamulla palaveriin perheen pikkuautolla, joka on ollut myynnissä jo tovin. Enkä ole ollut varsin hämmästynyt vähäisestä kysynnästä, sen verran kipponen kyseessä. Se oli ollut mukavan tovin piuhassa, eikä yhtään napissut lähdöstä. Kävi kuitenkin heti ilmi, että isäntä oli viimeksi ajaessaan jättänyt jalat puistelematta: kytkimessä oli iloisen sileäpintainen jääpala.

Jalka luisti ja hatutus syveni, enkä ollut päässyt kotitietä pidemmälle. Kiroilin itsekseni ääneen ja puhuin peruutuspeilille. Että jos vaan kävellään autokauppaan ja hankkiudutaan tästä nyt hetimiten eroon, jooko??! Oli siellä kipossa vähän kylmäkin, kun eihän se oikeasti ennen Torniota lämpene.

Mutta oli asiakaspalaverin aika.

Ajettuani noin kahden kilometrin matka kotoa asiakkaalle, olin tehnyt päätöksen. Olin "vähän" verbaalisesti ja fyysisesti kiihtyneessä tilassa kun astuin neukkariin ja ilmoitin, että kun tämä palaveri on ohi, marssin suoraan autokauppaan ja nakkaan hittoon tuon kipon. Nauroivat minulle. Sillälailla lempeästi.

Palaveri oli antoisa ja tunnelma iloinen. Laantui se autoärtymyskin vähän. Mutta vain vähän. Sillä kipon kelluessa Kehä 1:llä kaistojen välissä olevien - tai siis olemattomien lumivallien päällä alkoi taas kiehua. Päässä.

Ajoin Niittykummun Delta-autoon ja ilmoitin lähimmälle ystävällisen näköiselle sedälle, että jos sopiva löytyy, ois nopean kaupan paikka. Ja setähän toimitti. Sattui nimittäin saapuneiden kippojen rivissä seisomaan ihan siistin oloinen, aivastuksen merkkinen riisirasia. Tarkemmin sanottuna pieni tila-auto. Mutta siinä oli aika hyvät varusteet, automaattilaatikko ja lasikatto. Ajattelin, että jos mä otan tämän, ei tarttis ajaa enää sillä kipolla.

Sanoin myyjälle, että minusta autot ovat kulutustavaraa ja siksi näitä päätöksiä ei ole tapana märehtiä. Hän toivoi kaikkien ajattelevan noin, enkä ihmettele. Kyllä varmaan saa autokauppias tehdä hommia pikkukippojen myynnin eteen ihan riittävästi. Kiehuntani saattoi vaikuttaa ajatteluuni.

Koeajon ja lyhyen neuvottelun + asiaankuuluvan oman edun tavoittelun jälkeen menin tyhjentämään kippoa kaikesta roinasta. Olin tyytyväinen. Lähetin asiakastiimin whatsapp-ryhmään kuvan ja viestin onnistuneista kaupoista. Nauroivat minulle. Sillälailla lempeästi.

Hyppäsin auton rattiin ja mietin että mitäköhän rakas aviomieheni mahtaa ajatella. Hänestä tila-autot eivät lähtökohtaisesti tule kyseeseen. Ja olihan tämä Hyundai ehkä merkkinäkin vähän puheissa ollutta volkkaria riisimpi. Autossa oli lämmintä pohtia asiaa, ja kytkintä tai jääpalaa sen koristeena ei ollut. Onneksi mieskin vain nauroi vaimon nopealle toiminnalle ja myöntyi koeajolla kehumaan ostostani.

Kiitos Delta-auto Niittykummulle nopeasta ja erittäin asiallisesta myyntipalvelusta! Hyvät autokauppiaat tekevät onnellisia vaimoja.