Näytetään tekstit, joissa on tunniste tunne. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tunne. Näytä kaikki tekstit

maanantai 7. maaliskuuta 2016

Soiko sisäinen kellosi usein?

Kun kellot soivat päässäsi ja tulee tunne, että jotain on pielessä, yleensä on syytä huoleen. Kellon kuunteleminen on tärkeä taito. Sitä kannattaa opetella.
  • Luet tekstiä ja mielessäsi välkähtää, että siinä oleva fakta on väärä tai vanhentunut. Et kuitenkaan ehdi korjata sitä. Ehkä muistat väärin.
  • Olet lähettämässä viestiä, mutta jokin aivolohko jyskyttää epävarmuutta; pitäisikö tämä vielä tarkistaa. Onkohan sävy väärä?
  • Olet pyytänyt että kollegasi selvittäisi asiakasta varten kaksi asiaa. Hän lähettää sinulle tarkentavia kysymyksiä toisesta, joihin et vastaa heti ja unohdat. Myöhemmin mietit ohimennen, onkohan kaikki kunnossa.
  • Teet isoa tarjousta johon olet pyytänyt kumppaniltasi osatarjousta. Uppoudut tekemiseen. Viikon päästä läikähtää mielessä, että tekeeköhän kumppani nyt omaa osuuttaan oikealla kulmalla. Olikohan briiffisi kattava? 

Kun tavara on tuulettimessa tai tulee loppumetreillä armoton kiire, voidaan kysellä loputtomasti että kenen vika. Syyllisen etsimisen sijaan olisi kannattanut varmistaa ajoissa. Ehkä sanoa ääneen.

Hyvässä työkunnossa olevalla ihmisellä kello on yleensä tikissä, mutta se soi joskus niin hiljaa, että sitä tuskin kuulee. Opettele siis kuuntelemaan. Kello on kultaa. 
  • Meniköhän se viesti perille? Ei mennyt tai ei lukenut.
  • Muistaakohan se kollega? Todennäköisesti ei muista.
  • Ostinkohan maitoa? Ostit ja sitä oli jo kotona saman verran.
  • Olikohan se minun vastuullani? Ihan sama. Kanna vastuuta ja varmista.
Jos kellosi soittaa liian harvoin, ryhdy tarkemmaksi. Ala epäillä itseäsi. Se parantaa tarkkuutta. Jos se soi usein omalla kohdallasi, muttet huomioi sitä, laskehan työtuntisi. Veikkaan että teet asioita kaksi tai kolme kertaa, viime tipassa tai muuten vaan huonosti. 





Onko se kello? Vai puhuuko siellä pään sisällä joku? No tajuut kyllä mitä tarkoitan.

perjantai 13. marraskuuta 2015

Poikkeava vahvistaa uuden säännön

Olen kohdannut mentorointiurani aikana kirjavan joukon asiantuntijoita, joille yksi uravaihtoehdoista on yrittäjyys. Vaikka nostankin sille läikkyvän maljan, en aina ole ollut yhdestä kulmasta vakuuttunut. Ja se on tietenkin myynti. Niin moni ryhtyy yrittäjäksi ja ajattelee asiakkaan tulevan, kun palvelu on valmiina. Myynnin kanssa yksin jääminen voi näivettää ihmisen.

Lisäksi olen saanut varsin usein kuulla kuinka "myynti ei oo oikein mun juttu" tai että "teen mielelläni kaikenlaista kädet savessa kunhan ei tarvii kylmäsoittoja tehdä". Ja siis onhan se ihan hanurista pakon alla, paitsi joidenkin luurikuurilla itsensä kovettaneiden mielestä ja niiden mielestä jotka nauttivat pienestäkin myynnillisen voittamisen tunteesta.

Nyt on kuitenkin käynyt niin, että olen yllättynyt moneen kertaan. Jos monta kertaa olisi kaksi tai kolme, en kirjoittaisi tätä. Mutta monta on monta. Kohtaan yhä enemmän tyyppejä (naisia!), jotka mieltävät myynnin ihan luonnolliseksi osaksi mitä tahansa duunia. Puhuvat siitä kommunikaationa, kohtaamisena, auttamisena. Meinaan tukehtua oliiviini.

Nyt vasta mun maljani läikkyykin. Hip, hip, hurraa! Myynti on vihdoin ymmärretty oikein. Ja näistä kaikista tyypeistä tulee siinä vielä ihan sairaan hyviä. Ovatkin jo. He pärjäävät yrittäjinä tai yrittäjämäisinä organisaation primusmoottoreina. Myynti on asenne.

Cheers, you sales champion you!