Oravanpyörästä ponnahtaa yrittäjä

Olen nähnyt viime vuosina tosi monta samanlaista uratarinaa. Niissä kaikissa yrittäjyys alkaa oravanpyörästä. Ties vaikka tunnistaisit itsesi tästä tarinasta - nyt tai joskus myöhemmin.

Ensin tämä aktiivinen ja osaava tyyppi etenee vauhdikkaasti tai klaaraa suveneeristi oman tonttinsa korporaatiomaailmassa. Jopa ihan ekassa oikeassa duunissaan, tyypillisesti jossakin keskisuuressa asiantuntijayrityksessä. Sitten ne iskevät - ylityöt, uhrautumiset, työnantajan tekemät turhat lupaukset tai sen asettamat esteet kasvulle. Elämäntilanne ja turhautuminen kasvattavat negatiivista pääomaa.

Kurre kokee olevansa luupissa josta on pakko päästä ulos. Tapahtuu hyppy aivan totaalisesti toisenlaiseen maailmaan: esimerkiksi julkishallintoon tai osaksi isomman yrityksen koneistoa - mutta ei uralla eteenpäin vaan turvallisesti piiloon. Tiedäthän, sellainen horisontaalinen hypähdys.  Tämä on kurren pakopaikka ja hautomo. Sääli sinänsä niitä organisaatioita. Luulevat saavansa tosi hyvän tekijän, mutta saavatkin vierailijan. Hän ei ehkä tiedä itsekään olevansa vain väliaikaisesti tässä paikassa tai sitä että tämä hyppy onkin tapahtunut pyörän sisällä.

Kun kurre huomaa että isossa pyörässä vaikuttaminen on mahdotontai tai ainakin vaikeaa, hän turhautuu enemmän kuin siellä edellisessä paikassa. Silloin alkavat yrittäjyyden kellot soittaa: Mä osaan tehdä tän NIIN paljon paremmin! Ja kurre hyppää.

Vasta silloin on päästy ulos oravanpyörästä. Vapaus ja vastuu loikkaavat yhtäaikaisesti syliin. Se tuntuu pelkästään hyvältä. Näille tyypeille on nimittäin ominaista ihan mieletön tahto toteuttaa unelmaansa paremmasta työstä. Näitä näkee tosi paljon yrittäjissä. Ja se, että he ovat ryhtyneet yrittäjiksi kakkosvaiheen - eli hautomon kautta - on antanut heille aikaa ihan oikeasti miettiä tekemisiään.

Yksi asia kuitenkin ratkaisee kurren menestyksen. Jos kaiken aikaa on ollut luontaista pitää verkostot kunnossa, hän pärjää. Jos verkostojen rakentaminen on unohtunut, edessä on kivinen tie. Joten katso ympärillesi työpaikallasi: näet joukon tulevia yrittäjiä. Kun katsot tarkemmin ja näet joukossa niitä tyyppejä joilla on iso verkosto: näet tulevia menestyviä yrittäjiä.

Äläkä huoli jos et ole varma oletko kurre. Pidä suhteet kondiksessa, niin kiität itseäsi kun jonain päivänä huomaat hyppääväsi pyörästä.

Yrittäjä vai äiti?

Oli  29. tammikuuta ja koko aamuyön vähän sellainen olo, että pian saattaisi tulla lähtö. Mielessä pyörivät tulevat muutokset arkeen, 4-vuotiaan tyttären unen riittävyys, firman tammikuun laskutus ja ostolaskujen tilanne. Aamulla yhdeksän aikaan oli kuitenkin vielä ihan hiljaista, ei oikeastaan tapahtunut yhtään mitään.

Puoli kymmenen jälkeen alkoi tapahtua. Käynnistyi kahden tunnin tapahtumasarja, joka johti eteisen lattialta kontta-asennosta ambulanssilla Jorvin sairaalaan ja vartiksi saliin. Tarkalleen klo 11.27 syntyi syöksynä pieni tyttö ja yrittäjän äitiysloma alkoi - ihan oikeasti.

Sairaalassaoloaika meni nopeasti pientä ihmistä ihmetellessä. Kotiin ja nopean netin äärelle päästiin taas pian. Pikainen meilin tarkistus syöttöjen välissä ja kaikki hyvin. Aikaa keskittyä toipumiseen ja perheeseen. 

Mistä luovut ja mitä saat tilalle?

Kelasta tulee rahaa joka kuukausi "tekemättä mitään", firman laskut pitää maksaa seuraavan kerran vasta kun on alvien ja muiden velvoitteiden hoitamisen aika. Muutama projekti rullaa kivasti. Viime vuoden tulos ja kassa on niin hyvä että firma pysyisi kuosissa vaikka mitään ei tulisi sisään koko vuonna. On vain pitänyt jättää vähän itselle palkkaa maksamatta.

Onneksi lapsi nukkuu ja voi hyvin. Alihankkijoiden tukemisen ja hallinnon hoitaminen olisi asteen verran rankempaa esimerkiksi koliikin ääreltä. Mutta siltikään en valittaisi. Olen itse yrittäjyyteni valinnut ja tehnyt siinä mielestäni erinomaisen valinnan.

Kun tulee tarve tehdä jotain älyllisesti haastavaa, voi aina valita jotain pientä tekemistä. Mutta sitten jos ei pystykään sitoutumaan esim. nettisivujen uudistusprojektiin, sen voi jättää niille sijoilleen odottamaan parempaa päivää. Eikä se katoa minnekään.

Kun lapsi kasvaa, voi työnteon aloittaa kevyesti ja oman taloudellisen sekä henkisen kannon mukana. Ja tietysti puolison sietokyvyn, sitä kysytään aina. Minä olen ollut siinä mielessä varsin onnekas. 

Yrityksen velvoitteet on aina hoidettava about 12. päivään mennessä ja laskut maksettava, mutta muuten työn paino on kevyt. Jää aikaa ihokontaktiin, päiväuniin, ulkoiluun, isomman kanssa askartelemiseen, pyykinpesuun, pullantuoksuiseen puuhasteluun ja parisuhteellekin ehkä vähän.

Joku täydellinen äiti voisi syyttää minua itsekkyydestä tai  joku täydellinen yrittäjä tyhmyydestä - kun en muka satsaa täysillä. Heille minulla on vain yksi viesti: minä satsaan täydellisesti molempiin rooleihini: äitiyteen ja yrittäjyyteen. Eikä siinä ole mikään pielessä.

Tässä se ipana nukkuu aamu-uniaan, samassa sylissä läppärin kanssa. Ja tuo isompi kuuntelee Robinia. Kuten aika monena muunakin päivänä. Elämä on nyt.

Vanhoja aatoksia lomaltapaluusta

Laitoin sormet näppäimistölle ja teki mieli kirjoittaa niistä tunnelmista joissa lomalaiset alkavat palailla työpaikoilleen. Alkaa se ainainen valitus. Onneksi ympärilläni on niitäkin jotka eivät rutise.

Huomasin pallottelevani täsmälleen samoja tuntemuksia kuin viime vuonna tähän aikaan. Siispä kopsaan kontenttia ja poustaan röyhkeästi omat aatokseni uudestaan. Eläköön kierrätys!

---

Kun kesälomalaiset palaavat töihin, alkaa tiettyjen (yleensä samojen) ihmisten narina. Viimeistään ensimmäisen työviikon lopulla se iskee. Thank god it's friday - ja seuraavaa lomaa odotellessa. Tulen lempeän vihaiseksi tuosta asenteesta (lempeän siksi etten oikein vihastu hyvin lomalla levänneenä).

Onhan ne viikonloput ja lomat kivoja, mutta kyllä ärsyttää se, että duunista valitetaan eikä tehdä asialle mitään. Ja joo joo, on onni että on työtä. Mutta jos sun duunisi maistuu heti loman jälkeen pahalta, tee jotain! Älä ole kustannuspaikka, ole tuottava yksikkö.

Duunista voi tehdä parempaa kyseenalaistamalla
- mikä tässä duunissa minua harmittaa ja voisinko itse tehdä sille jotain?
- onko vika vain omassa asenteessani työtä kohtaan vai onko se oikeasti turhaa ja syvältä?
- voisko joku muu tykätä niiden turhien ja syvältä olevien asioiden tekemisestä?
- miten voisin kehittää omaa tekemistäni?
- mikä uusi juttu olisi kiinnostava?

Harvoin kukaan tulee tarjoamaan muutoksia. Varsinkaan sille kustannuspaikassa istujalle. Valittajan asenne arvataan vastarannaksi jo ennakkoon.

Minusta työ on tehty nautittavaksi, sopivina annoksina. Joskus se on rankkaa, mutta enimmäkseen sen pitäisi olla antoisaa. Itse valikoin työni huolella, yritän pitää siinä yllä uutuuden tunnetta, kasaan rutiineja ja tylsiä juttuja maanantaipäivien paskalistaan (joka hoidetaan järjestyksessä, yliviivaustekniikalla) ja  pyydän apua niiltä jotka osaavat minua paremmin. Yritän tehdä parhaani jotta viihtyisin työssäni.

Tervetuloa syksy ja sateet, harmailta tuntuvat aamut. Tervetuloa epäonniset projektit, josta kaivetaan opit. Tervetuloa asiakkaat, kumppanit, laskut, verot, päiväkotihakuvuorot, hyvät ja huonot palaverit sekä pysäköihtivirhemaksut.

Tervetuloa taas elämääni työ! Onkin ollut jo ikävä.