Mittaaminenko turhaa?

Hyvä piip on mitattavaa, sanoo viisaat. Voit korvata piipin myynnillä, viestinnällä, markkinoinnilla, työnantajakuvalla, asiakaskokemuksella tai muulla valitsemallasi aiheella. Eikä itsestäänselvyyden haju poistu lauseesta. Mutta ystävät hyvät, eikös huonot asiat ole kans varsin mitattavia? Mitä sitten tapahtuu kun on mitattu?

Toimenpide: Ryypättiin asiakkaiden kanssa viikko Saariselällä.
Mittari: Niillä oli tosi hauskaa.
Toimenpide: Lähetettiin tiedote uudesta tuotteesta.
Mittari: Siitä oli juttu Tietoviikossa.
Toimenpide: Pikkujoulut.
Mittari: Tuli hyvää palautetta bileistä.

Tekeekö mitattavuus siis hyvää vai antaako se meille vain turvaa? Tekikö Saariselkä tai Tietoviikko tai pikkujoulupössis lopputuloksesta hyvän.  Pysyvätkö asiakkaat? Myykö tuote? Lähteekö jengi toisiin firmoihin?

Mittaaminen on lopulta aikamoinen moniottelu

Jos vuodesta toiseen tehdään tiedotteita, kampanjoita ja pikkujouluja, eikä mitään tapahdu, on syytä tulkita että mittarit ovat pakkasella.  Jos vuodesta toiseen tehdään tiedotteita, kampanjoita ja pikkujouluja ja markkinaosuus tai asiakastyytyväisyys kasvaa, on syytä tulkita että on onnistuttu. No shit, Sherlokit ja muut! [henkilöstön tyytyväisyyttä ei tässä erikseen mainita, koska ilman sitä ei tapahdu edellämainittuja]

Siinä tuleekin mietinnän paikka. Miten ihmeessä voidaan rakentaa pitkäjänteisesti onnistumisia, jos mittarit ovat kiinni aktiviteeteissa. Ja miten voidaan nopeasti feilata ja muuttaa suuntaa, jos mittaaminen on kiinni pitkässä tähtäimessä. Pitäisi vain ymmärtää enemmän. Eikun ajatella enemmän, ehkä jopa mitata vähemmän.

Minäkin rakastan mittaamista, mutta mietin vaan että tallommeko me ymmärryksen yli mittaroinnilla? Jos kokonaisuutta ajatellaan, tulisi miettiä miten voimme tukea sitä että parhaat ihmiset tekevät parhaita asioita parhaille asiakkaille. Se tarkoittaa myös sitä, että heikoimmat lenkit tekevät ihan muuta ihan jossain muualla. Sitäkin pitäisi sitten jotenkin mitata, että kuka on paras ja kuka heikoin. Vai meniskö se ihan vatsanpohjan kutinalla?

Vaikeeta on tää peli, ja raakaa Ranuan ulkopuolellakin.

Blogaajan Personal Trainer

Sosiaalinen internet ja siellä vaikuttaminen se vain pyörii unelmana ihmisten ajatuksissa, ja samalla ahdistaa. Kuinkahan moni onkaan päättänyt tänä vuonna laittaa verkkominänsä kondikseen tai ainakin luvannut itselleen että aktivoituu enemmän. Käsi pystyyn!

Kun tammikuussa jumppasalit täyttyvät läskistä, näkyy myös kynän tavallista aktiivisempi viuhutus verkossa. Helmikuun lopussa salin kausikortit jäävätkin sitten käyttämättöminä takaraivoon jyskyttämään ja blogikynäkin tipahtaa. Inhimillistä.

Täytyis ja pitäis

Täytyis alkaa kirjoittaa blogia, ois niin paljon asioita. Pitäis pudottaa painoa, on niin paljon löllöä. Vertailukohta on valmis. Vaikka esimerkiksi blogaamisessa on kyse siitä, että pistää sormet näppikselle ja alkaa kirjoittaa, ei se todennäköisesti riitä kovin pitkälle. Pitäisi ensin vähän tavoitteellistaa ja suunnitella hommaa. Mitä haluan saada aikaan? Moni vetää tennarit jalkaan koska pitäisi, mutta onko kolme vaatekokoa pienempi olemus sittenkin vähän kaukana? Mitä jos irrottaisi vyötäröltä ensin 2 kiloa, sitten  2 kiloa ja sitten 2 kiloa, ennen kesää. Mitä jos kirjoittaisi ensin yhden tekstin viikossa?

Tarvitaan resepti ja apua

Linnuntietä noin neljänkymmenen metrin päässä minun kausikorttini ruksuttaa armottomasti. Ja ainoa tapa, jolla saisin sille arvoa, olisi suunnitelma jolle saan tukea. Se olisi Pasi, personal trainer, jonka avulla viime keväänä sain liikunnalle merkityksen ja rytmin. Mut sori Pasi, mulla on nyt vähän kiire.

Blogin kanssa on vähän sama. Suunnitelma ja tukea tarvitaan. Jos oman aihealueen palastelee pieniksi osiksi, kirjaa niihin liittyvät mielipiteet, kärjistykset, ihmetykset tai muut aatokset viidessätoista minuutissa, syntyy kuin ihmeen kaupalla ensimmäinen versio sisältösuunnitelmasta. Sitten vaan blogitreenit kalenteriin ja menoksi. Helppoako?

Auttaisi kyllä kummasti jos siinä vierellä komentaisi blogistin oma PT. Sellaiselle olisi tarvetta. Hän toisi ryhtiä kirjoittamiseen, auttaisi kumoamaan tekosyyt olla kirjoittamatta ja antaisi käytännön vinkkejä tekemiseen. Mutta ei kuitenkaan kirjoittaisi puolestasi. Koska kyllähän rahalla saa, tekstejä ja rasvaimua.

Kun on vähän aikaa kirjoittanut, siihen alkaa tulla himo. On helpompaa kääntää katse pois pullasta, jos treeni maistuu paremmalta. Sen tietävät kaikki jotka ovat jaksaneet tammikuuta pidemmälle.

Eikä kukaan ole liian raihnainen aloittamaan tänään!!
Ilmoittaudu BPT, sinua tarvitaan!

Bring your own culture

Jos ihmiset ovat oikeasti yrityksille tärkeintä pääomaa, yrityksen kulttuuri syntyy ketterimmin ja luontevimmin tuo itse -lähtöisesti. Ajattelehan; ihmisten, tavaran ja pääoman vapaa liikkuvuus yrityksissä. Tuo oma laite, tuo omat sovellukset, tuo oma kulttuuri.

Tänäkin aamuna bussilastit ja autojonot kuljettavat työpaikoille valtavan joukon ihmisiä, joille kulttuuria syötetään palaverissa, lounaalla ja iltapäiväkahvilla.

Kun lukaisee erilaisten organisaatioiden toimintamalleja ja strategiapapereita, ne ovat lähes poikkeuksetta täynnä asioita. Ihmisten päät ovat täynnä irrallisia asioita, joista kulttuurin pitäisi syntyä. Asiakkaiden kanssa toimimiseen on oma mallinsa, projekteihin tai prosesseihin omansa, sisäiseen viestintään oma prosessinsa ja sen päälle on vielä visio, missio, arvot, strategia, henkilöstöstrategia, myyntistrategia ja viestintästrategia. On mahdotonta sitoutua näihin kaikkiin malleihin ja ajattelun ohjenuoriin.

Työpaikoilla on pakko olla "läsnä", etätyötä saa tehdä vain tiistaisin ja strategiaworkshopit järjestetään kaksi kertaa vuodessa johdon tai konsultin yksinpuheluna.

Unelma ihmisten omasta kulttuurista

Mitä jos ihmiset saisivat tuoda kulttuurin työpaikalle vapaasti? Olisi vain yksi asia, josta kaikki ovat samaa mieltä. Miksi me tehdään tätä duunia. Sitten olisi jokaisen yksilön ja hänen tiiminsä yhteinen kulttuuri ja tapa tuottaa mahdollisimman suurta arvoa tuon syyn ympärille. Tiimit olisivat ehkä vähän värikkäämpiä, mutta jokainen saisi päättää millaisessa porukassa haluaa työtään tehdä.

Perinteisen insinööriajattelun mukaan siitä syntyisi sekasorto ja erilaisten kulttuurien sillisalaatti. Väitän että näin ei kävisi. Saman motiivin kautta ihmisille syntyisi varmasti yhteinen kulttuuri. Eikä se söisi johtamisen edellytyksiä. Oman kokemukseni mukaan ihmisten johtaminen niistä edellytyksistä ja arvoista joita heillä itsellään on, on tehokkaampaa kuin niistä jotka heille annetaan.

Bring your own culture - meillä on ainakin tilaa sille.

Dealdashaa markkinointiajattelusi

Ohjelmistoyrittäjien Kasvufoorumi (-n livefeed) pisti taas ajatukset surraamaan. Se on kuulkaa niin että kasvu on tehtävä itse. Ei niitä kersojakaan päiväkodissa kasvateta. Siinäkään tapauksessa, että lapsosten kohdalla homma annetaan päiväkodin tehtäväksi, ei kukaan täysjärkinen vanhempi ulkoista kasvatusvastuuta.

Hitoksee tekosyitä olla kasvamatta

Se sama fiksu aikuinen ei kai ulkoista itseään työpaikkaansa hoidettavaksi tai bisnestään jonkun toisen varaan? Eipä. Jotkut sysäävät vastuun omasta kasvusta ensimmäisen tilaisuuden tullen itsensä ulkopuolelle. Ei ole rahaa, ei ole osaajia (-mista), osaaminen on kallista, konsultit on huonoja, asiakkaat on tyhmiä, kilpailijat tekee niin paljon paremmin ja etumatkaa ei voi kuroa kiinni. YMP. [ynnä muuta pa...potaskaa]. Tai sitten se kuuluisa: me ollaan jo kokeiltu kaikkea.

Jotta syntyy kasvua, on tehtävä markkinointia. Jos sitä ei osaa, pitää opetella. William Wolframin ja Dealdashin tarina avaa oivallisesti keissin siitä, miten otetaan ohjat kasvusta omiin käsiin. Kannattaa siis tutustua siihen laajemminkin. Mutta älä odottele kolmea vuotta, sillä silloin viisaudet ovat jo vanhentuneet.
UPDATE: Katso esitys täältä.

Markkinointi on hähmää, kunnes siitä ottaa niskaperseotteen

William ampuu expertiisinuolia sydämeeni joka kerta kun näen hänet. Siinä on kaveri, joka sanoo avoimesti että perustaessaan yritystään, hänellä ei ollut mitään hajua siitä, miten asiakkaat löydetään, tai pidetään. Hän kuunteli hyvin erilaisten, kalliiden experttien näkemyksiä siitä, mitä pitäisi tehdä. Lopulta mikään ei tuntunut ihan oikealta, ja tällä nuorella miehellä oli rohkeutta ottaa itse vastuuta tehdä yrityksen kasvu. No okei, mentorin avustuksella, mutta kuitenkin.

Dealdashilla on kahdeksan loogista periaatetta markkinoinnista [vapaasti suomennettuna]:

1) Mieti, paljonko asiakkaan hankkiminen saa maksaa?
2) Testaa erilaisia viestejä asiakkaiden houkuttelussa
3) Käytä analytiikkaa ja ymmärrä keitä asiakkaat ovat
4) Tunne asiakkaasi etunimeltä
5) Kiinnitä huomiota siihen, mitä brändistäsi puhutaan
6) Pyöritä somea samalla tavalla kuin kirjanpitoasi
7) Opi verkossa, sovella muualla
8) Kun haastat isoja kilpailijoita, älä pelaa heidän säännöillään

Vaikka William totesikin, että tämä logiikka sopii parhaiten btoc-bisnekseen, jossa asiakkaita on tuhansia, minusta siinä on viisauden siemenet myös beetobeehen. Ja tätä hommaa pitää tehdä kokoajan. Uudelleen ja uudelleen.

Itse olen tyytyväinen varhaiskasvatusorganisaation asiakas, joka käyttää kaupungin tarjoamaa osaamista oman kasvatustyön tueksi. Ja oman markkinointini ohjaimissa oleva yrittäjä, joka testailee ja tutkailee innokkaasti syntyvää dataa. Kyllä se kasvu sieltä löytyy.

Omassa vara parempi?

Asiantuntijapalveluiden ostamiselle on paikkansa silloin kun yrityksessä ei ole omaa osaamista tai silloin kun halutaan ulkopuolista näkemystä. Mutta millainen arvo on yrityksen omilla asiantuntijaresursseilla? Niillä jotka sinne on palkattu tuottamaan arvoa. Luottamuspula omien asiantuntijoiden osaamiseen tulee vastaan valitettavan usein ja lähes aina vika on kommunikaatiossa. Toivon siihen muutosta.

Hyvän briiffin rakentaja pääsee helpommalla
Se puuttuu lähes aina - briiffi. Hyvän briiffin rakentaminen ei ole minuutin homma, mutta mitä parempi briiffi on, sen parempaa lopputulosta voidaan odottaa. Hyvän briiffin rakentajan ei tarvitse puuttua yksityiskohtiin, ainoastaan oleellisiin isoihin asioihin. Mutta kuinka usein sisäisesti toteutettaviin projekteihin rakennetaan briiffi?

Hyvässä briiffissä on kyse kahden tilanteen ja muutaman resurssin määrittelystä: nyt, sitten kun ja tarvittava raha, aika ja työ.

Briiffi alkaa tavoitteista

• Liiketoiminnalliset tavoitteet, joiden toteutumiseen osaamisella vaikutetaan. 
• Toiminnan, esimerkiksi viestinnän tavoitteet: miten yksittäisten toimien tulisi vaikuttaa isoon tavoitteeseen.

Ei voida ajatella, että yrityksen mainetta "asiakkaiden ykkösvalintana" rakennetaan yhdellä uutiskirjelähetyksellä tai suorakampanjalla.

Oman markkinointihenkilöstön pitäisi voida tehdä uutiskirjeitä ja kampanjoita tavoitteellisesti, tai jättää ne perustellusti tekemättä.

Aikataulu ja budjetti on pakko olla
Aikataulu on ehkä budjettiakin hankalampi asia. Etenkin sellaisissa tapauksissa, joissa asiaan vihkiytyneiden osaajien panosta tarvitaan. Ja näinhän on aina. Aikataulu on oltava, että tuottava työ olisi mahdollista.

Budjetti on kipeä aihe. Ulkopuoliselle ei haluta välttämättä paljastaa paljonko rahaa on käytettävissä, koska "sitten ne tarjoavat palveluja koko rahalla". Sisäisesti budjettia annetaan vielä harvemmin. Useammin kuin - no, usein kohtaan markkinointiväkeä, jotka kääntyvät katsomaan johtajaa, kun puhutaan rahasta.

Rahaa on sen verran kun sitä on. Sitten vain rakennetaan osaamisen avulla siihen sopivat toimet. Rahan käyttö, sen seuranta ja ennakkosuunnittelu olisi monessa tapauksessa parasta mahdollista oppia oman työn tuloksellisuudesta.

Vastuu ja valta tehdä
Kuka hyväksyy linjat, kuka toimenpiteet? Lähes aina markkinointi joutuu hyväksyttämään kaikki tekemisensä jollakin sellaisella johtoryhmän jäsenellä, jolla ei ole oikeasti kykyä ymmärtää mitä ollaan tekemässä. Paino sanalla mitä. Johtoryhmän tehtävä on tietysti ymmärtää iso kuva ja kertoa miksi asioita tehdään, mutta se mitä-osasto on lähes aina paremmin hanskassa niillä jotka on yritykseen asiantuntijoiksi palkattu. Tai sitten on palkattu väärät ihmiset.

Mielipiteet
Ulkopuolisena konsulttina on helppoa olla jotain mieltä. Sisäisenä asiantuntijana ei välttämättä ole. Mietinpä vain, kuinka usein se yrityksen oma asiantuntija olisi voinut jo etukäteen sanoa että homma ei onnistu - ja ehdottaa parempaa tapaa. Jos häneltä olisi kysytty. Tai ehkä hän sanoikin, muttei kuunneltu.

Strateginen juna se vain puuskuttaa eteenpäin ja operatiivisen asiantuntijan rooliksi jää lyödä jonkun toisen määräämää hiiltä jonkun toisen rakentamaan uuniin. Tai pahimmassa tapauksessa oman väen tehtäväksi jää suorittaa rutiinit ja kaikki motivoivimmat projektit ostetaan ulkopuolelta. Toivottavasti teillä ei toimita näin.