tiistai 11. helmikuuta 2014

Bring your own culture

Jos ihmiset ovat oikeasti yrityksille tärkeintä pääomaa, yrityksen kulttuuri syntyy ketterimmin ja luontevimmin tuo itse -lähtöisesti. Ajattelehan; ihmisten, tavaran ja pääoman vapaa liikkuvuus yrityksissä. Tuo oma laite, tuo omat sovellukset, tuo oma kulttuuri.

Tänäkin aamuna bussilastit ja autojonot kuljettavat työpaikoille valtavan joukon ihmisiä, joille kulttuuria syötetään palaverissa, lounaalla ja iltapäiväkahvilla.

Kun lukaisee erilaisten organisaatioiden toimintamalleja ja strategiapapereita, ne ovat lähes poikkeuksetta täynnä asioita. Ihmisten päät ovat täynnä irrallisia asioita, joista kulttuurin pitäisi syntyä. Asiakkaiden kanssa toimimiseen on oma mallinsa, projekteihin tai prosesseihin omansa, sisäiseen viestintään oma prosessinsa ja sen päälle on vielä visio, missio, arvot, strategia, henkilöstöstrategia, myyntistrategia ja viestintästrategia. On mahdotonta sitoutua näihin kaikkiin malleihin ja ajattelun ohjenuoriin.

Työpaikoilla on pakko olla "läsnä", etätyötä saa tehdä vain tiistaisin ja strategiaworkshopit järjestetään kaksi kertaa vuodessa johdon tai konsultin yksinpuheluna.

Unelma ihmisten omasta kulttuurista

Mitä jos ihmiset saisivat tuoda kulttuurin työpaikalle vapaasti? Olisi vain yksi asia, josta kaikki ovat samaa mieltä. Miksi me tehdään tätä duunia. Sitten olisi jokaisen yksilön ja hänen tiiminsä yhteinen kulttuuri ja tapa tuottaa mahdollisimman suurta arvoa tuon syyn ympärille. Tiimit olisivat ehkä vähän värikkäämpiä, mutta jokainen saisi päättää millaisessa porukassa haluaa työtään tehdä.

Perinteisen insinööriajattelun mukaan siitä syntyisi sekasorto ja erilaisten kulttuurien sillisalaatti. Väitän että näin ei kävisi. Saman motiivin kautta ihmisille syntyisi varmasti yhteinen kulttuuri. Eikä se söisi johtamisen edellytyksiä. Oman kokemukseni mukaan ihmisten johtaminen niistä edellytyksistä ja arvoista joita heillä itsellään on, on tehokkaampaa kuin niistä jotka heille annetaan.

Bring your own culture - meillä on ainakin tilaa sille.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti